sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Lupaamani yllätysuutiset!

Lupailin jo joulun tienoilla, että paljastan keväämmällä muutakin kuin tiedon muutostamme ja nyt tuntui sopivalta hetkeltä kirjoittaa myös tänne blogin puolelle... Muutoksia on siis kovasti tälle talvikaudelle!!!

Näistä kuvista voittekin varmaan jo arvata, että meille on tulossa perheenlisäystä <3

Siinä olikin yksi syy miksi muutto oli aika raskas. Touhusin liikaa ja supisteluja alkoi olemaan aika paljon jo siinä vaiheessa, joten lääkäri käski rauhoittamaan tahtia. Onneksi kerrankin tajusin suht ajoissa aloittaa pakkaamisen ja silti kävi raskaaksi. Sain myöskin rauhassa myydä kaiken tarpeettoman pois sitä mukaa kun myytävää löytyi kaappeja tyhjentäessä!

Laskettu aika minulla on maaliskuun loppupuolella,
joten vauvamaisia juttuja lisää luvassa ;)







Massu senkun vaan kasvaa ja pyöristyy ja vajaa 9 viikkoa enään laskettuun aikaan! Muutenkin ollut turvotusta, kuten osasta kuvista huomaa ei ole mahtunut vihkisormuskaan enään pitkiin aikoihin sormeen!

Löysin jo ihanat rattaat käytettynä ja täytyykin niistä laitella kuvia pian... Niistä jo viimeistään arvaatte kumpi täältä on tulossa...!!!

Paisumisterkuin ;)
Sandra

9 kommenttia:

  1. Voi kun ihana juttu, onnea kovasti sinne teille :)

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa...onnea teille koko perheelle♥

    VastaaPoista
  3. Ihania uutisia! <3 Onnea kovasti!

    VastaaPoista
  4. Ihania uutisia, onnea koko perheelle! Meidän vauvan laskettu aika on 10.4. eli ei ihan kamalan perässä teitä tulla ;)

    VastaaPoista
  5. Onnea onnea koko perheelle! Oikein mukava uutinen :).

    VastaaPoista
  6. Lämpöiset onnittelut sinulle ja koko perheelle, onpas ihana uutinen :)

    VastaaPoista
  7. En malta odottaa kumpi käkkäräpää sieltä kuoriutuu! =)

    VastaaPoista
  8. Iso kiitos onnitteluista Teille kaikille <3

    VastaaPoista