torstai 5. syyskuuta 2013

Ikävä!

Minä en yleensä ikävöi Suomeen, mutta nyt oppi sen että tykkään viettää elokuuta Suomessa! Minusta on ihanaa olla täällä kotona kesä-heinäkuu, mutta viime vuotinen elokuun reissu Suomeen teki kivan vaihtelun tänne meidän arkeen. Lisäksi täällä on ihan tukahduttavan kuuma aina elokuussa, joten Suomen raikkauskin kelpaa! Päivisin ei voi oikein mitään tehdä ja sitä tulee vietettyä sisällä melkein kaikki elokuiset päivät. Iltaisin vasta pääse asioita tekemään! Myös meidän katu täyttyy lapsista vasta ilta-aikaan eli siellä ne sitten leikkivätkin monesti ainakin yhteentoista saakka illalla. (HUOM... Koulut alkavat täällä vasta syyskuun puolenvälin tienoilla ja vastaavasti päättyvät myöhemmin kuin Suomessa eli juhannuksena.) Ja onhan se ihana nähdä muutamia tärkeimpiä ihmisiä edes kerran vuodessa kun pääsee Suomessa käymään... ja veljeni vaimon T:n, lasten ja koiruliinin kanssa mustikkametsään ;)

Tänä kesänä ei siis päästy Suomeen käymään... Vielä touko-kesäkuussa en ikävöinyt yhtään eikä tullut edes mieleen että sitä voisi sinne kaivata, mutta sitten vaan se ikävä iski! Vuosi sitten elokuussa ajettiin autolla Suomeen ja takaisin ja hassua kyllä sitä automatkaakin on ollut ikävä. Viime kerralla oltiin siellä kolme ja puoli viikkoa. Kolme viikkoa oli ihana olla, mutta sitten tulikin jo koti-ikävä takaisin Espanjaan!

Lisäksi kun näkee teidän ihania syksyisiä blogikuvia niin ne ei ole ikävää helpottanut päinvastoin, mutta ihanaa kun pääsen edes kuvien kautta syksyiseen tunnelmaan. Meillä on vielä todella kuuma päivisin noin +30 astetta edelleen... Voi kun tännekin se syksy jo tulisi!

Pitäähän tässä sitten muistella samalla joten tässä seuraa "suomi-kuvat" pläjäys!


Meidän vanhan kodin keittiö "mun lempihuone", tainnut tulla esiin muutaman kerran ennenkin ;)


Kävelyreitiltä.

Meidän vanhan kodin pihalta, todellinen tilannekuva kun kaikki hujanhajan ;)

Lähi hiekkakuopalta joka on niin ihana paikka!

Miniristeilyltä!

T:n entiseltä pihalta <3



Suomitunnelmin,
 Sandra

4 kommenttia:

  1. Näissä suomen vuodenajoissa on toki puolensa. Nyt on kiva vähitellen vetäytyä sisälle hommailemaan ja ulkojutut ei oikein enää kiinnosta. Meillä on ollut erityisen lämmin syksy ja ulkoilla on voinut miten vaan. Kuitenkin kesä on aina kesä valoisine iltoineen. Teillä olevat lämpimät illat ja pimeys tuntuisivat aika kivoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on illat alkaneet ihanasti viilentyä ja eilen oli mukavaa laittaa jo kynttilät palamaan! Suomenkin kesä ja syksy taisivat olla ihan omaa luokkaansa tänä vuonna mitä ystäviltä kuulee ja blogeista on lukenut :) Nauttikaa syksystä ja sen ruskasta!

      Poista
  2. Tiedän tunteen! Mekään emme tänä kesänä käyneet Suomessa; ensimmäinen kerta 9 vuoteen kun jää väliin, ja kyllä ajoittain teki tiukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kummasti se ikävä sieltä sitten iskee vaikka niin ei luulisi!

      Poista