lauantai 23. maaliskuuta 2013

Pojan 5v synttärit!

Pieni sankari sai vihdoinkin juhlansa kun niitä piti varmaan pariin kertaan siirtää kun ekalla kerralla oli lomaviikko täällä Espanjassa ja kukaan ei päässyt tulemaan, toisella kerralla sairastuttiin, mutta kolmas kerta toden sanoi ja juhlat ovat onnellisesti ohi ja synttärisankari oli todella tyytyväinen juhliinsa! (päivitys tulee nyt kyllä vähän myöhässä kun synttäreistä on jo vähän aikaa...) Meillä poika ei halunnut mitään leikitysjuttuja vaan halusivat rauhassa leikkiä omassa huoneessaan ja sillä väliin myös me aikuiset juhlittiin ja kahviteltiin alakerrassa välillä jopa meidän oman pienen livebändin soittaessa tanssittiin salsan tahtiin! Oli kivaa sekä lapsilla ja aikuisilla :)
Teeman sai itse synttärisankari valita ja teemana oli merirosvoteema!


Kummitädin lähettämät ilmapallot sekä ihana viirinauha :)

Aikuisten makuun tapaksia sekä lapsille karkkia ja sipsiä!

Täytekakku minun täytyy aina itse tehdä se kuuluu ehdottomasti meidän juhliin, mutta tälläkertaa poitsu halusi kaupasta valmiin nalle suklaajäätelökakun mikä olikin enemmän lasten mieleen!





Niin nää lapset vaan kasvaa ja synttäreistä aina huomaa kuinka aika juoksee eteenpäin. Vaikka välillä toivoisi ajan pysähtyvän ja lasten pysyvän pieninä niin onneksi sitä osaa nauttia jokahetkestä heidän kanssaan <3

Taas täällä sataa!!! Eli sateisin tunnelmin
Sandra

10 kommenttia:

  1. Voiku ihanat tarjoilut :) Merirosvo-teema tuntuu olevan niin pop nykyään ;)

    VastaaPoista
  2. On se mukavaa kun lapsi saa itse toivoa teemansa on ne synttärijuhlat niin tärkeitä noille pienille :)

    Ystäväni auttoi tapasten teossa ja kyllä olivat maittavia! Kuvasta puuttuivat myös helpot ja nopeat tonnikalaleivät mihin monet Espanjalaisetkin ovat tykästyneet juhlissamme! Ne on niin helppo tehdä ja työntää uuniin ja salaatin kanssa ruokaisia.

    Viikonlopputerkkuja!

    VastaaPoista
  3. Mielettömät herkut teillä on ollut ja tuo poikasi valitsema teema on todella bueno!

    Hyvää sunnuntain jatkoa,
    Katja

    VastaaPoista
  4. Löysin sattumalta blogiisi tänään :) aivan mahtava blogi, piti kerralla oikein ahmia monta päivitystä:)! Olen asunut siellä aiemmin ja on niin mahtava nähdä miten kotinne on aivan erilainen kuin ns. Espanjalaisten :) aurinkoisin terveisin: Minna

    VastaaPoista
  5. Katja kiitos viestistä oli kyllä kaikki niin hyvää :)

    Hei sinä joka löysit blogini tänään :) Kiitos ihanasta viestistä ja tervetuloa mukaan Koti Preciosan menoon!

    Aurinkoista sunnuntaita teille molemmille!

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea pojalle!
    Hieno tuo viirinauha/ilmapallosysteemi ja pöydässä mitä herkullisempia juttuja:)

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea E:lle vielä tätä kautta! =)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Sanna ja Mari :)

    Täytyy myöntää että viirinauha roikkuu edelleen siellä olohuoneessa kun on ollut vaikka mitä tekemistä ja mukamas sitä ei oo ehtinyt pois ottamaan... Ilmapallot ei sentäs enään siellä roiku!

    Terkkuloita =)

    VastaaPoista
  9. Kivat synttärit pojalla!! Paljon kaikkea kaunista täältä blogistasi löytyy muutenkin. Kirjaudun lukijaksesi!

    VastaaPoista
  10. Kiitos Mirva viestistä ja tervetuloa lukijaksi :)

    Täällä tavataan!
    Sandra

    VastaaPoista